Tervehdys hyvät Klubisiskot ja -veljet!
Nyt kun juhannuksesta on päästy ohi, onkin jo aika katsoa syksyyn, eikö totta? Ei vaan, kyllähän kesä on lähes kokonaan vielä edessä ja lomatkin varmaan suurimmalta osalta vielä pitämättä.
Tänä vuonna syyskokouksen aika ja paikka saatiin selville erittäin hyvissä ajoin, joten toivottavasti kaikki ehtivät ajankohdan varata ennen kuin työkiireet täyttävät kalenterin.
Kokous siis pidetään perjantaina 14.10.2011 alkaen klo 18:00 perinteisesti Helsingissä. Tällä kerralla kokous järjestetään palloliiton tiloissa Pasilassa. Käyntiosoite on Winqvistinkatu 1. Paikka on länsi-Pasilassa, Pasilan asemalta katsoen Sokos Hotel Pasilan takana olevan toriaukean laidalla. Tarkempi opastus paikalle löytyy linkistä: Helsingin Palloliitto
Tällä kerralla ennakkoilmoittautuminen on tarpeen, sillä on ollut alustavaa puhetta siitä, että meille sponsoroitaisiin myös iltapalaa. Sen järjestämiseksi on tarpeen tietää ruokailijoiden määrä viikkoa ennen kokousta.
Koska kokous on yksityisissä tiloissa, ei siellä ole juomatarjoilua. Ruokajuomat on siis tuotava itse. Kustannuksiinhan tällä on postiivinen vaikutus. Tilat ovat siinäkin mielessä mukavat, että ravintoloille tyypillinen taustahäly ei häiritse kokouksen pitoa ja lisäksi kaiken maailman valomerkit eivät keskeytä, jos mielenkiintoiset keskustelut vähän venähtävät.
Lähempänä kokousta lähetetään asialista kaikille. Tässä vaiheessa olisikin mukava saada ehdotuksia asialistalle. Voihan asiat ottaa puheeksi kokouksessakin kohdassa muut esille tulevat asiat, mutta tietysti on mukavampaa, jos kaikki pohdittavat asiat saadaan listalle etukäteen. Silloin niistä saadaan todennäköisemmin myös päätöksiä aikaan, koska osallistujilla on ollut aikaa miettiä ja valmistella käsiteltäviä asioita.
Eli sama asia pähkinänkuoressa: Tervetuloa kokoukseen (14.10.2011 klo 18), lähettäkäähän ilmoittautumiset (7.10. mennessä) ja kokouksessa käsiteltäviä aiheita osoitteeseen: heikki.kupari(ät)myllykoskiklubi.fi
Terveisin,
Mylsä-lupi
Mylsä-lupin kevättapaaminen järjestetään perinteisesti Mylsällä, tällä kertaa Kirstinkallion koululla. Koska suurin osa klubilaisista oli nuoruusiässä 70-luvulla, on disko tapaamiselle luonteva teema. Luultavasti näemme hienon valikoiman leveitä lahkeita, korkeita korkoja ja psykedeelisiä kangaskuvioita. Diskoilu alkaa lauantaina 14.5.2011 klo 18:00 ja päättyy kun kukin haluaa.
Kevät Diskon varsinainen tarkoitus on klubin alkuperäisessä hengessä olla tilaisuus, jossa mylsäläiset - niin entiset kuin nykyiset - voivat tavata toisiaan rennon ilmapiirin vallitessa. Martat järjestävät hyvää ruokaa ja jokainen tuo mukanaan omat juomansa. Levymusiikkia eri vuosikymmeniltä kuuluu kuvaan kun diskossa kerran ollaan. Hieno lisä on, jos klubilaiset innostuvat esittämään elävää musiikkia. Talon puolesta ei ole tarjota minkäänlaisia vahvistimia eikä instrumentteja (eikä keikkapalkkioita), joten elävää musiikkia esittävät joutuvat tuomaan omat kamat mukanaan. Akustisissa esityksissä pääsee tietysti vähemmällä roudaamisella.
Ilmaista tapahtuman järjestäminen ei ole, joten kulut joudutaan keräämään osallistujilta. Osallistuminen tulee maksamaan noin 10-20 €, riippuen osallistujamäärästä. Summa sisältää tilavuokran ja ruokailun. Menu tiedetään myöhemmin keväällä.
Kirstinkallion koululla voi halutessaan myös yöpyä pienestä lisämaksusta. Hotellimukavuuksia ei ole tiedossa: oma makuupussi on tuotava ja ehkäpä patjakin on tarpeen. Suihkuun aamulla sentään pääsee. Kertokaa ilmoittautuessanne jos haluatte myös yöpyä. Kun tiedetään montako yöpyjää olisi tulossa, niin neuvotellaan hinnat ja muut yksityiskohdat sitten.
Ilmoittaudu Kevät Diskoon 17.4.2011 mennessä. Ilmoittautumiset johonkin seuraavista sähköpostiosoitteista: heikki.kupari(at)myllykoskiklubi.fi, riitta.sihvola(at)netti.fi tai lisa.kelin(at)pp.nic.fi
Lista kirjan myyntipaikoista viimein saatu näkyviin sivuille. Listan löytät sivulta Mylsä -kirja tai suoraan tästä.
Puoli Seitsemän -ohjelman Paras paikka -kilpailun äänestys on alkanut. Nyt kaikki siis äänestämään - tietenkin Myllykoskea!.
Lähettäkää tämä linkki omille kavereillenne, niin osaavat nekin, jotka eivät tällä jakelulistalla ole, äänestää - Myllykoskea!
Äänestykseen:
Mylsä-Lupin syyskokous pidetään 1.10.2010 klo 18:00 Hotel Arthurissa (Vuorikatu 19, Helsinki).
Teemana on perinteisesti tuttujen tapaaminen ja mukavan illan vietto. Koska joku kuitenkin innostuu puhumaan asiaakin, on mukaan liitetty oikein esityslista.
Hotel Arthurissa on käyttöömme varattu kabinetti. Ruoka- ja juomatarjoilu toimii kuten ennenkin, omalla kustannuksella. Jos joku löytää tähän tarkoitukseen sponsorin, uskon että se otetaan ilolla vastaan. ;-)
Tervetuloa!
Myllykoski-Klubi
Myllykoski-klubissa tapahtuu! Mylsä -kirjaa varten on lisätty sivuille oma sivunsa, joka löytyy sivun yläosan valikosta tai tästä .
Myös tuoreimmat jäsenet ja 2010 kevätkokouksessa otetut kuvat lisätty omille sivuilleen, mukana myös diaesitys tehdaskierroksesta.
Hyvää juhannusta kaikille!
Tervehdys!
Klubin kevätkokoustoimikunta on ollut ahkerana. Kokouspaikka on katsottu ja ohjelmaa on järjestetty.
Illalla kokoonnumme Myllykoskella Ravintola Räksyyn. Ravintolasta toivottiin taas ennakkoilmoitusta ruokailuaikeista. Menua ei minulla ole liittää tähän mukaan, mutta eiköhän Räksyssä taas järjestetä seisovan pöydän tyyppinen ratkaisu, jos vain kiinnostusta on.
Ennen Räksyilyä on kuitenkin järjestetty mahdollisuus osallistua tehdaskäynnille Myllykoski Oy:llä. Kierros alkaa tehtaan pääportilta kello 17:00. Kierrokselle on ilmoittauduttava etukäteen turvallisuussyistä (kierroksen järjestäjien on varattava riittävä määrä huomioliiveja ja ennen kaikkea tarpeeksi oppaita). Tehdaskäynnille osallistuvien toivotaan saapuvan pääportille vähän ennen klo 17:00.
Tehdaskierroksen jälkeenhän oli sitten kierrosten vuoro Räksyssä. Siellä saanemme kuulla päivityksen kirjaprojektin (-projektien) vaiheista ja myös muuta klubi-asiaa. Ja ennen muuta tilaisuus tavata tuttuja!
Ilmoittautumiset tehdaskäynnille sekä ruokailuaikeista Räksyssä sähköpostilla allekirjoittaneelle 26.2.2010 mennessä.
Terveisin
Heikki
heikki.kupari(at)myllykoskiklubi.fi
Tervehdys!
Mylsä-lupi täyttää tänä syksynä jo viisi vuotta.
Viisivuotiskokous pidetään Hotel Arthurin pianokabinetissa 30.10.2009 alkaen klo 18:00.
Olisi mukavaa jos voisitte ilmoitella allekirjoittaneelle etukäteen osallistumisesta, sillä kabinetti on n. 20 hengelle. Perinteisesti tämä on riittänyt Helsingissä pidettävälle syyskokoukselle, mutta jos tulijoita onkin enemmän, voimme vielä vaihtaa tilavampaan kabinettiin. Kabinetin vuokra on 50 €, mutta kun kolehti kerätään kaikilta, ei summa ole suuri.
Hotellista kerrottiin myös, että jos tilaa ruoat ja juomat etukäteen, sujuu tarjoilupuoli nopeammin ja helpommin. Myös tästä voi halutessaan ilmoitella minulle.
Tavataan Arthurissa 30.10.2009 klo 18:00 !
Terveisin
Heikki
Entisen Anjalankosken taajamien postinumeroalueiden nimet muuttuvat sekä yksi postinumeroalue lakkautetaan heinäkuun alussa. Muutokset tulevat voimaan 1. heinäkuuta.
Muutoksesta tiedotetaan kirjeellä kaikille kyseisten alueiden asukkaille ja yhteisöille toukokuun alussa.
Postinumerot säilyvät entisellään, mutta nimet muuttuvat seuraavasti:
46800 Anjalankoski 46800 Myllykoski
46810 Anjalankoski 46810 Ummeljoki
46860 Anjalankoski 46860 Keltakangas
46900 Anjalankoski 46900 Inkeroinen
46910 Anjalankoski 46910 Anjala
Lisäksi yksi postinumero ja postitoimipaikan nimi muuttuvat seuraavasti:
46920 Anjalankoski 46900 Inkeroinen.
Posti muuttaa tiedon automaattisesti omaan osoitejärjestelmäänsä. Tieto muutoksesta on mennyt myös väestörekisterikeskukseen ja maistraattiin, jolloin samalla tiedot päivittyvät useimpiin pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin.
Postinkulun sujuvuuden kannalta on tärkeää, että uusi osoite vakiintuu käyttöön mahdollisimman nopeasti.
Asukkaiden ja yhteisöjen tehtäväksi jää uuden osoitteen ilmoittaminen tuttaville, ystäville, asiakkaille sekä aikakausilehdille. Muutoksesta voi ilmoittaa maksuttomilla Osoite muuttuu -korteilla, joita saa Postin toimipisteistä.
Muutokset eivät edellytä muuttoilmoituksen tekemistä Postiin tai maistraattiin.
Tervehdys,
Joka viestimestä tulvivien lamauutisten vastapainoksi minulla on ilo tuoda julki seuraava odotettu uutinen:
Mylsä-Lupi kokoontuu Mylsällä Ravintola Räksyssä (Myllykoskentie 10, 46800 Myllykoski) perjantaina 24.4.2009 klo 18:00 alkaen. Tai milloin kukin nyt paikalle ehtii.
Ohjelma-osastolla pysytellään tutussa kaavassa: Hannu Seppänen on lupautunut tämän hetken todennäköisesti mylsäläisvaikutteisimpana muusikkona esiintymään. Hannun musiikillisen kattauksen lisäksi tarjolla on vapaata seurustelua ja tuttujen tapaamista.
Viime kerran tyyppistä ilmoittautumisrumbaa ei tarvittane, sillä viimeksikin kaikki mahtuivat sisään vaikka hetkellisesti melko täyttä olikin. Toisekseen kukaan ei varmaan ole innokas toimimaan portsarina VIP-listan kanssa. Olisihan siinä toisaalta omanlaistaan nostalgiaa...
Viime kerralla järjestettyä ruokailua kauempaa tulleet ja kiireisimmät kiittelivät käytännölliseksi ratkaisuksi. Koska ko. ravitsemusliikkeen keittiön kapasiteetti on varsin rajallinen, on toivottavaa että siellä ruokailua suunnittelevat ilmoittaisivat aikeestaan etukäteen. Sihvolan Ari toimii tässä asiassa yhdyshenkilönä, joten meiliä Arille ja hän jatkaa asian organisointia. Arin sähköpostiosoite on: ari.sihvola@netti.fi
Tavataan Mylsällä!
Heikki
Tervehdys taas kesäkauden jälkeen!
Syksykin on jo ehtinyt alkaa, mutta postin lähetys on hieman viivästynyt. Johtunee siitä että tänä vuonna oli oikeastaan aika vaikea huomata milloin kesä loppui ja syksy alkoi.
Mylsä-Lupin arvovaltainen perustajajäsenistä koostuva raati on jälleen kokoontunut sähköisesti ja päättänyt että syyskokous pidetään perjantaina 14.11.2008 klo 18:00 vähitellen perinteiseksi muodostuvassa paikassa, Kuusihokissa Helsingissä.
Mitään ilmoittautumispakkoa ei toki ole, mutta suotavaa sikäli, että Kuusihokin kabinetti on kooltaan sangen rajallinen ja jos meitä tulee enemmän kuin parikymmentä paikalle, pitää meidän varata tila kabinetin sijasta varsinaisesta ravintolasalista. Toki ravintolan on helpompi varautua tarjoilun suhteenkin, Kuusihokissa ei kuitenkaan viime kerralla tainnut mikään virvoke päästä loppumaan, kuten Mylsällä kokoillessa on joskus päässyt käymään.
Yhteystiedot löytyvät Kuusihokin kotisivuilta: www.no11.fi
TERVETULOA!!!
Heikki
heikki.kupari@myllykosklubi.fi
Tervehdys,
Mylsä-Lupin seuraava kokous pidetään Mylsällä 19.4.2008 alkaen klo 19:00 Jii-Pee Pubissa (Myllykoskentie 10, 46800 Myllykoski).
Kokouksen varsinainen asialista julkaistaan ehkä myöhemmin, ehkä ei koskaan. Missään tapauksessa ei kuitenkaan jäädä ilman huippuohjelmaa, sillä illan solistina on Hannu Seppänen. Ohjelmassa tulee olemaan siis vanhojen iltamaperinteiden mukaisesti todennäköisesti muutama tylsä, jopa huono puhe, mutta vastapainoksi onkin sitten tarjolla hyvää musiikkia ja vauhdikasta viihdettä. Hinta- / laatusuhde on ainakin kohdallaan, sillä pääsymaksua ei ole.
Sanomattakin selvää lienee, että tällaiseen tapahtumaan on tulossa paljon väkeä. Tämän vuoksi on Mylsä-Lupilaisille varattu ennakkoilmoittautumismahdollisuus, niin että pääsee sitten sisään ikään kuin VIPpinä kylänmiesten ohi. Ilmoittautumiset allekirjoittaneelle mieluiten osoitteeseen: heikki.kupari@myllykoskiklubi.fi
40 ensimmäistä mahtuu mukaan, ilmoittautumisjärjestyksessä.
Jii-Pee Pubi on vaihtanut omistajaa ja samalla paikka on kuulemma tullut entistä viihtyisämmäksi ja siistimmäksi. Aiemmat vaikutelmat ravitsemusliikkeestä kannattaa käydä tarkistamassa Myllykoski-klubin kotisivuilta osiosta Media / Mylsä-oppaat. Nykyisin Pubissa on ruokalistat ja kaikki. Pubin toiveena onkin, että siellä ruokailevat voisivat ilmoittaa etukäteen että ehtivät hankkia riittävästi tarpeita. Sinänsä ymmärrettävää; saatan kuvitella ettei Jii-Peessä välttämättä joka perjantai ole neljääkymmentä illastajaa. Kiinnostuksen ruokailuun voi mainita ilmoittautumisen yhteydessä.
Lisätietietoja Jii-Pee pubista:
Lisätietoja illan artistista:
-Heikki-
| Aika: | Perjantaina 12.10.2007, alkaen klo18:00, jatketaan niin pitkään kuin tarvii tai viitsii, asiaahan varmaan riittää. |
| Paikka: | Kuusihokki, nykyisin Ravintola N:o 11. Pihlajatie 34, 00270 Helsinki http://www.no11.fi/ |
Perille pääsee helposti. Hyppää Mannerheimintiellä raitiovaunu nro 10:n ja aja pohjoiseen Kuusitien pysäkille. Käveltyäsi Kuusitietä yhden korttelin verran olet Pihlajatien ja Kuusitien kulmassa, jossa Kuusihokki sijaitsee.
Kokouksen asialistalla ovat ainakin seuraavat asiat:
Mylsän ravintolaelämää on sitten kartoitettu. Tapaaminenhan ei ollut varsinainen kokous, joten siitä ei ole pöytäkirjaa. (Eihän se pöytäkirjattomuus oikeastaan siitä johdu; Neiti Näpsä ei vaan päässyt paikalle eikä kukaan kai oikein arvannut lähteä pyrkimään Näpsän pöytäkirjojen tasolle...)
Tästä huolimatta kierros uhrautuvaisesti tehtiin. Sivujen Media-osiosta löytyy aiheeseen liittyen muistiinpanoja ja valokuvakooste, jotka valaisevat illan kulkua (kenties myös paikallaolleille). Myös suppea ravintola- ja majoitusopas on sivuille ilmestynyt.
Allekirjoittanutta lämmitti erityisesti lupin tunnettuus mylsällä. Myös se, että kokouksen kulkua seurattiin myös kotikatsomoista. Koska suoraa TV- tai radiolähetystä ainakaan tällä kerralla ei oltu järjestetty, tapahtui seuranta soittamalla Mylsän ravintoloihin. Olihan se aika jellee mennä puhelimeen kun sinne oli pyydetty jotain mylsälupilaista.
Puuhamies (väärinkäsityksen vuoksi sellaiseksi nimetty)
Terve!
Tämähän ei nyt suoranaisesti liity Mylsä-Lupin toimialueeseen, mutta uskoisin silti että tämä osuu varsin monen jäsenen nostalgiaosastoon...
Terveisin
Puuhamies (se vahingossa valittu)
Seuraavan kokouksen paikka ja aika ovat täsmentyneet: Mylsä-Lupi kokoontuu Mylsällä Vanhassa Viialassa (se ravintola siis...) perjantaina 13. huhtikuuta 2007 alkaen klo 19:00.
Ottaen huomioon sekä Lupin että kokousten epävirallisen luonteen, lienee liioittelua puhua kokouksesta. Tapaaminen saattaisi olla osuvampi ilmaisu. Jos meillä on tuuria, syntyy tapahtumasta pöytäkirjakin ja silloinhan meillä onkin oikeastaan ollut oikea kokous.
Kokoontumisen syvin tarkoitushan oli tehdä osallistuva (ja varmasti myöas subjektiivinen) tukimus Mylsän ravintolakuttuurin nykytilasta. Jos siinä sitten samalla kerääntyy enemmänkin tuttuja koolle koolle niin hyvä niin.
Nähdään perjantaina!
Terveisin
Puuhamies (se vahingossa valittu)
Seuraavan kokouksen päivämääräksi on asetettu perjantai 13. huhtikuuta 2007, ja kokouspaikkana mikäpä muukaan kuin Myllykoski! Ilmoittauduthan kokoukseen alla olevalla lomakkeella, tai suoraan Heikki Kuparille osoitteeseen heikki.kupari@myllykoskiklubi.fi.
Sivuille lisäilty ominaisuuksia ja paljon uusia jäseniä! Nyt voit Uutiset -osiossa ilmoittautua seuraavaan kokoukseen suoraan täyttämällä lomakkeen. Myös tarinoiden lähettäminen on nyt mahdollista Tarinat -sivulla olevasta linkistä löytyvällä lomakkeella! Tarinoiden lisääminen sivuille lähettämisen jälkeen kestänee muutamia päiviä.
Sivujen ensimmäinen "virallinen" ja korjattu versio nyt netissä ja oikeassa osoitteessaan. Kirjoitusvirheistä sun muista erheistä saa ilmoitella vaikka vieraskirjaan tai sähköpostilla osoitteeseen postmaster @ myllykoskiklubi . fi (tietysti ilman välilyöntejä). Toki saa lähettää muitakin kommentteja ja ehdotuksia! Toistaiseksi ainoa tulossa oleva asia on lomake tarinoiden lähettämiseen, enköhän tuonkin saa tehtyä tuotapikaa..